818 naista oli valmis maksamaan intistä

Varusmiesliitto iloitsee vapaaehtoiseen asepalvelukseen hakeutuneiden naisten ennätyksellisestä määrästä. Liiton näkemyksen mukaan vapaaehtoisesti palvelukseen hakeutuneiden määrän kasvu ei kuitenkaan kerro palveluksen vetovoiman lisääntymisestä, vaan tiedotuksen ja etenkin Pirkanmaalla kokeillun kutsuntakirjeen onnistumisesta....

Jatka lukemista →

234

Puolustusvoimauudistus tuntuu varusmiehen istumalihaksissa

Puolustusvoimauudistus konkretisoitui kouriintuntuvalla tavalla vuodenvaihteessa, kun kolmen varuskunnan ovet laitettiin säppiin. Vuoden 2014 lopussa toiminta lakkaa vielä kolmella muullakin paikkakunnalla. Joukko-osastoja yhdistetään yhä laajemmiksi kokonaisuuksiksi ja varusmieskoulutuksen antamista keskitetään. Uudistustyötä...

Jatka lukemista →

1.53 K

Varusmiesliitto parantaa tietouttaan seksuaalivähemmistöistä varusmiespalveluksessa

Asevelvollisuus koskettaa lähtökohtaisesti kaikkia miespuolisia suomen kansalaisia. Tässä joukossa on edustettuina myös erilaisia sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä. Varusmiesliiton tehtäviin kuuluu tuoda yhteiskunnalliseen keskusteluun ja poliittiseen päiväjärjestykseen ajankohtaisia näkökulmia, jotka perustuvat läheiseen...

Jatka lukemista →

191