Varusmiesliiton liittokokous on valinnut Helsingissä Matias Pajulan, 20, liiton puheenjohtajaksi vuodelle 2018.

Saapumiserässä 2/17 palveluksensa suorittanut alikersantti Pajula on palveluksensa jälkeen toiminut Varusmiesliiton hallituksessa toimikauden 2018, jonka lisäksi hän toimii Helsingissä varavaltuutettuna.

”Suuri kiitos liittokokoukselle luottamuksesta! Olen äärimmäisen kiitollinen, että pääsen jatkamaan rakasta työtä mahtavan tiimin kanssa. Tällä porukalla on kunnia lähteä vaativaan vuoteen!”

Puheenjohtajakauteensa Pajula lähtee toiveikkaana: ”Ensi vuonna meillä on vaalien myötä mahdollisuus viedä harppauksin eteenpäin useita tärkeitä ja pitkään ajamiamme tavoitteita. Esimerkiksi yhteistupakokeilu ja varusmiesten taloudellisen tilanteen parantaminen ovat asioita, joissa varmasti pääsemme ensi vuonna pitkälle. Nostamme myös vahvemmin esille liittomme näkemystä asepalveluksen vaihtoehtojen kehittämisestä, joista juuri hyväksyimme oman kohdan tavoiteohjelmaamme.”

Pajulan lisäksi liiton varapuheenjohtajaksi kokous valitsi Joni Karraksen. Pajula sekä Varusmiesliiton hallituksessa, sekä varusmiestoimikuntien valtakunnallisena pääsihteerinä toiminut vänrikki Karras saivat myös liittohallitukseensa Atte Grönroosin, Tuomas Ahon, Jaber McBreenin, Topi Korpisen, Olli Puumalaisen sekä Juho Rasan!

1.15 K