Varusmiesliitto on seurannut huolestuneena adenovirustilannetta varusmiesten keskuudessa. Virustilanne on ollut erityisen paha Kainuun prikaatissa ja on johtanut jopa tehohoidon tarpeeseen osalla sairastuneista. Varusmiesliitto on myös saanut yhteydenottoja koskien Kainuun prikaatin varuskuntasairaalan ruuhkautumista, mikä on vaikeuttanut varusmiesten mahdollisuutta saada perusterveydenhuollon palveluita palveluksessa.

“Varusmiehillä on oikeus lakisääteiseen terveydenhuoltoon palvelusaikana ja sen toteutumisesta tulisi huolehtia kohtuullisessa ajassa”, kertoo Varusmiesliiton puheenjohtaja Elina Riutta.

Varusmiesliitossa on huomattu, että varuskunnissa on pulaa terveyshenkilökunnasta yhteiskunnan tavoin. Tilanne vaihtelee varuskunnittain, mutta adenovirustilanteen kehittyminen Kainuun prikaatissa on tuonut esille sen, että varuskuntasairaalan resurssit ovat olleet riittämättömät paikallisen epidemian hoitamiseen. Varusmiesliitto katsoo, että Puolustusvoimien tulisi ottaa hoitohenkilökunnan resurssit tarkastelun alle, jotta turvataan varusmiesten perusterveydenhuolto kaikissa tilanteissa ja kaikissa varuskunnissa.

Hoitohenkilökunnan määrää tulisi erikoistilanteissa lisätä varuskuntasairaalakohtaisesti, jotta vastaavilta tilanteilta voidaan välttyä. Esimerkiksi lisäämällä hoitohenkilökunnan liikkuvuutta varuskuntasairaaloiden välillä voitaisiin vastata kovimpiin ruuhkahuippuihin ja turvata varusmiesten terveydenhuoltoa. 

“Jos on ennestään jo haasteita henkilökunnan riittävyydessä, niin epidemiahan vain lisää haasteita. Varuskuntasairaaloiden pitäisi olla virusepidemian kestäviä, ja pohdituttaa, miksei tällaisten tilanteiden varalta valmistauduta etupainoitteisesti”, Riutta summaa.

Varusmiesliitto toivoo, että Kainuun prikaatin virusepidemia toimii herätyksenä ryhtyä toimiin varusmiesten terveydenhuollon parantamiseksi, jotta tulevaisuudessa vastaavassa tilanteessa sairastuneet saavat oikea-aikaista apua.

177