Nykyjärjestelmässä varusmiesten päiväraha määräytyy kolmiportaisesti palvelusvuorokausien mukaan.

Ensimmäisten 165 palvelusvuorokauden ajalta päiväraha on 5,00 euroa. 166-255 palvelusvuorokausien ajalta 8,35 euroa ja seuraavien 256-347 palvelusvuorokausien ajalta 11,70 euroa.

Varusmiesliiton näkemyksen mukaan nykymuotoinen järjestelmä aiheuttaa merkittävän epäsuhdan päivärahakertymien välille ja altistaa taloudellisiin vaikeuksiin palveluksen alkuvaiheessa. Velkaantuminen ja ongelmat esimerkiksi pikavippien kanssa ovat huomattavasti yleisempiä palveluksen alku- kuin loppuvaiheessa. Myös aiempien säästöjen kuluttaminen palveluksen alussa on yleistä.

– Valtion on yksiselitteisesti kannettava vastuu asevelvollisen toimeentulosta. Päivärahamallin muutos olisi kevyt toimenpide, jolla asiantilaa voitaisiin ryhtyä edistämään. Nykymuotoiselle mallille ei ole muutenkaan kunnollisia perusteita, toteaa Varusmiesliiton puheenjohtaja Ville Blom.

Puolustusvoimien korottuvan päivärahan mallia puoltava näkemys varusmiesten motivoimisesta hakeutua pidempien palvelusaikojen piiriin ei vastaa varusmiesten kokemuksia.

– Jo luontaisen oikeustajun mukaan päivärahakertymän tulisi vastata yleistä minimipalkkatasoa, jotta se voisi muodostaa taloudellisen intressin tai houkuttimen suorittaa pidempi palvelus. Päiväraha ei ole palkka, sanoo puheenjohtaja Blom.

Varusmiesliitto katsoo, että suomalaisella varusmiespalveluksella on luontaista vetovoimaa. Pidemmästä palveluksesta hyötyy suhteessa lyhyttä enemmän jo ansaitun koulutuksen ja sen tunnustettavuuden perusteella. Liitto vaatii, että päiväraha mielletään ennemmin verrannolliseksi sosiaaliturvaan kuin palkkaan.

Varusmiesliitto esittää, että päivärahojen porrasteisuudesta luovutaan vähitellen kohdentamalla uudet korotukset suoraan ensimmäisiin päivärahaportaisiin.

361