Vierailu Reserviupseerikouluun 8.8. alkoi hyvässä hengessä, kun tapasimme RUK oppilaskunnan edustajia. Keskustelussamme nousivat esiin varusmiesten arjen haasteet, koulutuksen kehittäminen sekä oppilaskunnan rooli Reserviupseerikoulun toiminnassa. Oli hienoa huomata, että oppilaskunnan edustajilla oli loistavia ajatuksia, miten varusmiesten olosuhteita pystyttäisiin kehittämään. Keskustelimme myös varusmiesten koulutuksen laadukkuudesta, joka on kehittynyt positiiviseen suuntaan vuosien varrella.

”Haluan kiittää Varusmiesliittoa vierailustaan Haminassa. Avoin keskustelu niin palveluksesta, kun myös sen kehittämisestä oli erittäin rakentava. Yhteistyön ja keskustelu yhteyksien avaaminen liiton kanssa on merkki siitä, että varsinkin tulevia johtajia halutaan tukea.” sanoo Reserviupseerikoulun oppilaskunnan puheenjohtaja Tuomas Kuukka.


Keskustelujen jälkeen jatkoimme tapaamista sotilaskodissa, jossa pidimme Varusmiesliiton tapaamispisteen. Halusimme tuoda iloa ja piristystä varusmiesten päivään, joten jaoimme heille munkkeja. Järjestimme myös pienen tietokilpailun, johon osallistumalla munkin sai palkinnoksi. Tietokilpailussa oli kysymyksiä Varusmiesliiton historiasta ja järjestöömme liittyvistä faktoista. Munkit maistuivat, ja tapaamispisteellämme riitti kävijöitä. Vierailu oli erinomainen tilaisuus syventää yhteistyötä Varusmiesliiton ja RUK oppilaskunnan välillä, sekä kehittää ideoita tulevaisuutta varten. Lämmin kiitos RUK oppilaskunnalle vierailun mahdollistamisesta!

34