Saapumiserän 2/17 vuoden palvelevat varusmiehet ovat kotiutumassa tänään ja 1/18 puoli vuotta palvelevat viikon päästä. Kotiutumisen lähestyessä keskusteluun on noussut varusmiesten kotiuttamisraha ja sen palauttaminen. Aiheesta on kuultu puheenvuoroja aina puolustusministeriltä asti.

Varusmiesliitto suhtautuu asiaan hieman erilaisella näkökulmalla. Aikaisemmin käytössä ollut kotiuttamisraha lopetettiin sen takia, että useissa tilanteissa rahan todellinen tukivaikutus kesti lähinnä yhden illan verran. Liitto näkee, että pitkässä tähtäimessä varusmiesten taloudellista tukemista tulee kehittää maanpuolustusvähennyksen suuntaan.

Varusmiesliitto kokee merkittävästi suuremmaksi kotiutumiseen liittyväksi ongelmaksi sen, että aivan liian moni varusmies joutuu kotiutumaan pahentuneiden hengitystie- ja astmaoireiden kanssa. Homeiset ja huonosti ilmastoidut kasarmit aiheuttavat edelleen palveluksen keskeytyksiä ja loppuun asti sinnitteleville varusmiehille pahimmillaan pysyviä terveyshaittoja.

“On väärin, että vieläkin niin monet varusmiehet joutuvat kärsimään huonosta sisäilmasta aiheutuvista oireista. Lisäksi yhä edelleen kasarmien seiniltä löytyy varusmiehiä syyllistäviä sisäilmaohjeita. Asiaan pitää suhtautua sen vaativalla vakavuudella, eikä syyllistää oireilevia varusmiehiä. Jokaisella on oikeus kotiutua terveenä.” sanoo Matias Pajula, Varusmiesliiton hallituksen jäsen ja Santahaminassa ja Niinisalossa palvellut, tänään kotiutuva reservin alikersantti.

Varusmiesliitto vaatii, ettei homekasarmeista johtuvia terveysongelmia unohdeta käytäessä keskustelua varusmiespalveluksen ja maanpuolustuksen tulevaisuudesta. Ongelmat koskettavat jokaista saapumiserää ja varusmiesten terveyttä ja siksi niiden hoitaminen on ensisijaisen tärkeää.

“Mikäli ylimääräistä rahoitusta on, tulee kaikki ehdottomasti suunnata home- ja sisäilmaongelmista kärsivien kasarmien korjaamiseen kotiuttamisrahan sijaan. Tiukassa taloudellisessa tilanteessa terveyden pitää ehdottomasti mennä rahan edelle. Homekasarmit vaativat välittömiä toimenpiteitä.” summaa Varusmiesliiton puheenjohtaja Jaakko Kivistö.

Lisätiedot:
Jaakko Kivistö
Puheenjohtaja
040 577 2824
jaakko.kivisto@varusmiesliitto.fi

Matias Pajula
Liittohallituksen jäsen
050 575 3347
matias.pajula@varusmiesliitto.fi

5.04 K