Koronapandemian myötä varuskunnissa on tehty muutoksia iltavapaa- ja lomakäytäntöihin. Muutokset voivat vaikuttaa myös mahdollisuuksiin äänestää tulevissa kevään kuntavaaleissa, kun varuskunnasta pääsee poistumaan harvemmin lomille ja iltavapaille.

– Korona on aiheuttanut jo isoja muutoksia varusmiesten arkeen. Äänestäminen on kuitenkin asia, joka on turvattava varusmiehille varsinkin tässä tilanteessa. Jokaisella varusmiehellä on oltava mahdollisuus äänestää, toteaa Varusmiesliiton puheenjohtaja Atte Grönroos.

Varusmiesliitto vaatii, että demokraattisista oikeuksista pidetään kiinni myös tulevissa kuntavaaleissa. Kun pandemiatilanteen hallitsemiseksi monessa varuskunnassa ulkoiset kontaktit ovat laitettu täysin minimiin, mahdollisuus äänestää on taattava myös varusmiehille. Lomien vähentyminen ja iltavapaiden peruminen voivat johtaa tilanteeseen, jossa palvelustaan suorittavalla varusmiehellä ei yksinkertaisesti ole mahdollisuutta äänestää.

Nuorten äänestysaktiivisuuden kannalta saavutettavat mahdollisuudet äänestämiseen varusmiespalveluksen aikana ovat tärkeitä. Varusmiesten äänestysmahdollisuuksien takaaminen on huomioitava niissä kunnissa, joissa on varuskunta. Sellaista vaihtoehtoa emme voi hyväksyä, että vaalien jälkeen toteamme lukuisten varusmiesten mahdollisuuden äänestää jääneen toteutumatta. Äänioikeus on perusoikeus, joka kuuluu myös varusmiehelle.

– Koronajärjestelyt varuskunnissa ovat suuri uhka varusmiesten perusoikeuksien täyttymisen kannalta, joka on huomioitava kuntavaalien äänestysjärjestelyitä suunnitellessa. Viime kuntavaaleissa yli kaksi kolmasosaa alle 25-vuotiaista jätti äänestämättä, joten nuorten varusmiesten tulee voida äänestää matalalla kynnyksellä, muistuttaa liiton varapuheenjohtaja Iina Palonen.

Lisätietoja antaa: Iina Palonen, varapuheenjohtaja, puh. 0404179453.

112