24.8. vietetään Ukrainan itsenäisyyspäivää. Samalla tulee kuluneeksi tasan puoli vuotta siitä, kun Venäjä aloitti laajamittaiset sotatoimensa Ukrainaa kohtaan. Jos se olisi ollut Venäjästä kiinni, ei Ukraina nyt itsenäisyyspäiväänsä viettäisi. Mutta ukrainalaiset osoittivat Venäjälle, että he eivät suostu alistumaan ylivoimaisen vihollisen edessä. Niin ei lannistunut Suomikaan, kun Neuvostoliitto hyökkäsi.

Uutisointi Ukrainan sodasta on vähenemässä, samoin lahjoitusten määrät Ukrainalle. Tämä on huolestuttava suunta, vaikkakin ymmärrettävää: sodan kauheudet ovat hirveää luettavaa. Meidän täytyy kuitenkin muistaa, että vain Ukrainaa tukemalla ja ymmärtämällä vallitsevaa sodan tilannetta kaikkine kauheuksineen voimme estää niin sodan leviämisen kuin raakalaisuuksien jatkumisen Venäjän toimesta. Me olemme sen velkaa maalle, joka puolustaa eurooppalaisia arvoja, kuten vapautta, demokratiaa ja itsemääräämisoikeutta.

Kun aikanaan sota loppuu ja Ukraina voittaa, on edessämme pitkä uudelleenrakentamisen työ. Siinäkin meidän tulee auttaa Ukrainaa, joka on osoittautunut toiminnallaan sen arvoiseksi. On meidän tehtävämme auttaa heitä myös rauhassa ponnistelemaan demokraattisten länsimaisten maiden joukkoon, johon he selkeästi haluavat kuulua.

Slava Ukraini – Kunnia Ukrainalle

Lisätietoja:

Joel Elmaci, Puheenjohtaja
joel.elmaci@varusmiesliitto.fi
+358 41 313 8967

171