Varusmiespalvelus on monen nuoren elämässä ensimmäinen suuri askel kohti aikuisuutta. Astuessa armeijan harmaisiin alkaa monen nuoren elämässä matka, jonka he tulevat muistamaan lopun elämäänsä. Siitä syystä naisille vapaaehtoisen ja miehille pakollisen asepalveluksen tulisi olla positiivinen kokemus. Onkin ehdottoman tärkeää, että palvelukseen astuvat pääsisivät aloittamaan palveluksensa turvallisessa ympäristössä, jossa ei tarvitse murehtia terveytensä puolesta.

Raaseporin traagisen tasoristeysturman jälkeen keskustelu palvelusturvallisuuden ympärillä on käynyt kiivaampana kuin aikoihin. Keskustelu aiheesta on lämpimästi tervetullutta, mutta se ei kuitenkaan riitä. Yksikin tapaturma on liikaa. Puitteiden tulee olla kunnossa ennen kaikkea harjoituksissa, joissa väsyneiden varusmiesten kyky toimia mitataan.

”Vaarallisimmat tilanteet syntyvät usein väsyneenä liikenteessä, minkä takia kuljettajien lepoaikoja on ehdottomasti noudatettava. Tämän lisäksi kuskien vireystilaa on valvottava entistä tarkemmin. Näissä tilanteissa riskit tulee yksiselitteisesti minimoida” kommentoi Varusmiesliiton puheenjohtaja Topi Korpinen.

Myös varuskuntien laajat sisäilmaongelmat ovat osa palvelusturvallisuutta. Turvallisessa ympäristössä kasarmit ovat käyttökelpoisia eivätkä aiheuta oireita palvelusta suorittaville. Ongelmat vaikuttavat suoraan palvelusmotivaatioon, sekä palveluksen laatuun.

”Sisäilmasta oireileva varusmies ei ole kenenkään etu. Mikäli näitä ongelmia palveluksen aikana ilmenee, ei varusmiehestä saada kaikkea potentiaalia irti, eikä hänen motivaationsa varmastikaan ole huipussa.  On täysin kestämätöntä, että varusmiehet joutuvat jopa keskeyttämään palveluksensa sisäilmaongelmien vuoksi. Pahimmassa tapauksessa palveluksessa alkanut oireilu jatkuu myös palveluksen jälkeen. Sisäilmaongelmat on saatava korjattua!” jatkaa Korpinen.

 

Lisätietoja

Topi Korpinen, Varusmiesliiton puheenjohtaja
puheenjohtaja@varusmiesliitto.fi

Juho Kärkkäinen, Varusmiesliiton pääsihteeri
paasihteeri@varusmiesliitto.fi

591