Iltalehti uutisoi 10.1. mielenterveysongelmien olevan kasvava syy varusmiespalveluksen keskeyttämisen taustalla fyysisten syiden rinnalla. Varusmiesliitto vaatii, että asiaan on puututtava nyt eikä vasta kun ongelma on vakiinnuttanut asemansa ja kasvattanut varusmiespalveluksen keskeyttävien määriä. Asiaan on erittäin tärkeää puuttua ei vain keskeyttävien varusmiesten, vaan myös inhimillisyyden sekä mahdollisesti loppuelämään vaikuttavien varusmiespalveluksen aikana pahentuvien mielenterveysongelmien ratkaisemiseksi.
“Intti on ympäristö joka itsessään voi lisätä ahdistusta tai palveluksen aikana voi ilmetä ongelmia, joita ei ollut palvelukseen astuessa. Jotta nämä ongelmat eivät kerkiä paisumaan, tulee niitä ratkoa jo paikan päällä tai ohjata eteenpäin” painottaa liiton puheenjohtaja Elina Riutta. “On myös koko yhteiskunnan ongelma, jos intistä kotiutuu huonosti voivia nuoria.”
Varusmiesliitto näkee, että Puolustusvoimissa on tapahtunut merkittävää edistystä varusmiesten fyysisen hoidon saralla, mutta samalla mielenterveyden hoito on jäänyt toissijaiseen asemaan. Mielenterveyspalvelut ja niiden saavutettavuuden parantaminen varuskunnissa ovat yksi Varusmiesliiton eduskuntavaali-tavoitteiden kärkiteemoista.
Varusmiesliitto vaatii, että jokaisessa varuskunnassa toimisi ainakin yksi koulutettu mielenterveyden ammattilainen, jonka luokse varusmiehet pääsisivät kohtuullisessa ajassa ja/tai varusmiehille varmistettaisiin ohituskaista mielenterveyspalveluihin yhteiskunnallisesti merkittävän palveluksensa vuoksi, jotta varusmiehet eivät joutuisi jonottamaan koko palvelustaan saadakseen hoitoa.
“Ei voi olla niin, että varusmiespalveluksen aikana on mielenterveyden osalta paitsiossa” huomauttaa Riutta.
Varusmiesliitto näkee myös tärkeänä muutoskohteena kulttuurin, joka vallitsee varuskunnissa liittyen mielenterveysongelmiin: ongelmista on voitava puhua avoimesti, stigmatisointia on vältettävä ja tiedotusta on lisättävä. Avun saanti mahdollisuuksista on tiedotettava varusmiehille, heidän omaisilleen sekä varusmiehiä kouluttaville kantahenkilökunnan jäsenille, jotta he osaavat tarvittaessa ohjata varusmiehen avun piiriin.
“Jo tieto itsessään, että tukea ja apua on saatavilla, voi auttaa. Silloin ei tarvitse heti pelätä, että joutuu haasteita kohdatessaan suoraan keskeyttämään”, vetoaa Riutta. “Näin ei menetetä palveluskelpoisia nuoria ja toisaalta taas tarjotaan onnistumisen mahdollisuus saada haasteista huolimatta palvelus maaliin.”

Lisätietoja:

Elina Riutta
Puheenjohtaja
elina.riutta@varusmiesliitto.fi

255