Yli kaksi vuotta on kulunut siitä, kun yhteiskuntamme sekä Puolustusvoimat olivat uudenlaisen tilanteen edessä. Covid-19 virus aiheutti maailmanlaajuisen pandemian, mikä johti laajoihin rajoitustoimenpiteisiin yhteiskunnassamme. Tässä uudessa tilanteessa varusmiehet joutuivat uhraamaan paljon, kun palveluksessa siirryttiin 2 viikkoa kasarmilla, 2 viikkoa metsässä ja 2 viikkoa lomalla- malliin. Kuukausi erossa läheisistä oli pitkä aika ja koetteli sosiaalista jaksamista samalla, kun varusmies kantoi myös tavallisen kansalaisen stressin koronasta. Iloksemme voimme nyt todeta, että koronapandemia vaikuttaisi alkuvuoden jälkeen laantuneen sekä varusmiespalveluksen palaavan pikkuhiljaa normaalitilaan viikonloppuvapaineen ja läheisten vierailumahdollisuuksineen.

Tänään maanantaina 4. heinäkuuta vuoden toisessa saapumiserässä palvelukseen astuu jälleen 12 000 nuorta miestä ja naista. Vaikka koronan varjo ei enää varjosta 2/22 saapumiserää samaan tapaan kuin muutamaa aiempaa, on tämä saapumiserä ensimmäinen lähes kahdeksaankymmeneen vuoteen, joka aloittaa palveluksensa samaan aikaan, kun Euroopassa on käynnissä laajamittainen sota. Suomessa tämä
on kuitenkin johtanut siihen, että maanpuolustustahto on nykymittauksissa korkeammalla kuin koskaan aikaisemmin. Palveluksen merkityksen konkretisoituessa vaaditaan varusmiehiltä nyt rohkeutta ehkä enemmän kuin koskaan aiemmin sitten Suomen sotien. Vaikka sota on kamala asia ei nyt ole oikea aika antaa pelolle valtaa. Suomalaisesta maanpuolustuksesta on pidetty huolta vuosikymmenien ajan ja olemme valmiita vastaamaan kaikkiin mahdollisiin uhkakuviin.

Toinen asia, joka mietityttää niin varusmiehiä kuin heidän läheisiään erityisen paljon tällä hetkellä on Suomen tulevaisuus puolustusliitto Natossa. Joutuvatko varusmiehet sotimaan muiden maiden sodissa ja ottamaan osaa konflikteihin? Vastaus siihen on yksinkertainen: eivät joudu. Suomen Nato-jäsenyyden myötä varusmiehet pysyvät edelleen varusmiehinä. Nato-operaatioissa hyödynnetään ammattisotilaita ja vapaaehtoista reserviä.

Haluamme vielä loppuun sanoa sanan palvelukseen astuville varusmiehille: Te liitytte nyt sukupolvien katkeamattomaan ja periksiantamattoaan ketjuun, joka on ollut valmiina puolustamaan tätä maata ja sen kansan itsenäisyyttä. Ottakaa vastaan paikkanne nöyrästi ja kunnialla. Edessänne on yksi elämänne parhaista ajoista, nauttikaa siitä!

Lisätietoja:

Joel Elmaci, Puheenjohtaja
joel.elmaci@varusmiesliitto.fi
+358 41 313 8967

Janne Welin, Pääsihteeri
janne.welin@varusmiesliitto.fi
+358 41 313 9618

137